Hädässä ystävä tunnetaan

// Firefly Raddin kanssa tänne. Ja sori pituudesta & laadusta, tein tämän kännykällä.

Helenia Jääntytär

Varjot nielivät tamman näkökenttää kaikkialta, kunnes lopulta sen silmät painuivat hellästi kiinni. Helenia ei oltu koskaan nukutettu, joten tamma uskoi lopulta kuoleman tulleen sitä hakemaan. Kului kauan, kauan aikaa. Niin kauan aikaa, että kun tamma lopulta tajusi silmiensä jälleen aukenevan, luuli tuo pimennonsa kestäneen vain hipaisevan hetken ajan. Todellisuus poikkesi kuitenkin harhaluuloista, unista.

Valo taittui tyhjän, puskevan ilman läpi suoraan niihin tummiin silmiin, jotka juuri aukaisivat näkökenttäänsä ja siristivät sitten silmiään auringon valaistessa turhankin paljon. Tämä olento oli hevonen, tamma nimeltään Helenia. Sen kermanvaalea karvapeite, joka oli päässyt likaantumaan, hohti vaaleampana kuin ennen. Tamma räpäytti muutaman kerran silmiään, tajutakseen ympärillä olevaansa. Pian se hätkähti, räpäytti uudemman kerran silmiään ja yritti saada selkoa päässään tapahtuneesta. Ei, tamman ympärillä ei ollut aitausta, tai kuljetusboxia. Sen sijaan kauas ympärille levittäytyi villiä luontoa; viidakkoa, niittyä, rantaa ja metsää. Tamman sydämmessä hätkähti ja pelko alkoi kaivertaa tuota sisältä. Missä ihmeessä hän oli? Nopeasti tamman päässä välkähti kuvia varjoista, jotka söivät sen näkökenttää. Se oli viime asia, jonka Helen muisti. Ennen tätä.

Huterasti sirot jalat nostivat väsyneen tamman ylös ja ottivat muutaman askeleen niityllä eteenpäin. Onko tämä jokin vitsi? Helen ajatteli sekavasti. Jos on, jollakin on kaamea huumorintaju! Hänen sisällään kipaisi viha, mutta sitäkin suurempi pelko verhosi yhä tamman mieltä. Hän ei tiennyt, mitä ajatella - tai tehdä. Samassa tamman mieltä pisti toiveikas ajatus: hän ei varmasti ollut ainoa täällä.

Pienen toiveen voimin Helen lähti tallustamaan eteenpäin. Ehkä joku hänet löytäisi?

// Here I come, da da dam ~

Cerad De Lequine

Ainut mitä tunsin, oli se viiltävä kipu neulan tunkeutuessa nahkani läpi ja osuen ytimeensä. Muutama veripisara purskahti pinnalle, ja katsoin niitä hädissäni. Mitä oli tekeillä? En ehtinyt ajatella juurikaan mitään, kun silmäluomeni jo painuivat vasten toisiaan. Jalkani tärisivät, pinnistelin pysyäkseni pystyssä, tuloksetta tietenkin. Rojahtaessani maahan sain vaivoin riuhtaustua silmäluomeni erilleen ja katsoin viimeisen kerran tätä tuttua maisemaa, rakasta synnyinseutuani. Kolme miestä peittivät varjoillaan näköalan, ja vilkaisin toiveikkaia heitä. Pettymys kumminkin kulki sisälläni. Ei, yksikään heistä ei ollut Wyoming. Hirnahdin epävakaasti ja heikosti, mutta se ei kuulostanut kovemmalle kuin hyttysen ininä. Miehet nauroivat ja heittivät säkin pääni yli. Väsymys sähähti lävitseni, ja viimeinen mitä ajattelin oli :
"Wyoming! Wyoming auta minua!"

Seuraavien kuluneiden vuorokausien tapahtumista en tiennyt mitään. En kuullut edes sitä pelottavaa jymäystä, kun nuo jykevät rautaportit työnnettiin kiinni ja minä jäin saaren vangiksi. Minun täytyisi nyt selviytyä yksin Wexanicissa, tämä ei ollut leikkiä. Nyt oli kyse rlämästä ja kuolemasta.

Kaikkialla oli hiljaista. Ei kuulunut metsän eläinten ääniä, ei edes tuuli humissut puissa. Silloin tällöin joku yksittäinen ääni halkoi ilmaa, vaimeten pikkuhiljaa ja lopuksi hiljentyen kokonaan. Tuntui kuin koko Wexanic olisi pidätellyt henkeään ; niin hiljaista saarella oli.

Rautaportti jatkui pitkään, koko yhden saaren pituuden. Se vaikutti täysin normaalilta, mutta yksi asia kiinnitti huomiota :
Rautaportin varjossa lepäsi hevonen. Toinen hevonen saattaisi tunnistaa hajusta kyseisen hevosen olevan ori, muttei muuten. Tuo ori oli Cerad De Lequine, joka makasi maassa tainnutettuna, pieni pistinhaava lautasessa. Raddi oli ollut tajuttomana jo kolme vuorokautta, tasan kolme vuorokautta sitten Raddi oli tainnutettu ja viety Wyomingin luota. Eikä ori ollut vieläkään herännyt.

Raddi oli puoliksi villihevonen, puoliksi hyvin koulutettu karjahevonen. Ei sillä, etteikö ori sitä muutenkaan olisi, Raddihan oli Wyomingin paras karjahevonen ikinä. Tuo sivuseikka, että ori oli puoliksi täysi villihevonen vain saattaisi auttaa sitä selviytymään. Ori toivoi mielessään, että löytäisi seuraa, tai edes joku löytäisi sen.

// Joo itekki tein kännykällä, en takaa virheitä,laatua enkä pituutga.

Helenia Jääntytär

Pieni tuuli keinutteli tamman tasaisia askeleita, ja tunkeutui syvälle sen siistittyyn, nyt tosin hieman likaantuneeseen karvaan. Tamman suklaanruskea, tarkkaavainen katse tutki kaikkea sen ympärillä, ja keräsi pienintäkin merkkiä elämästä. Mutta ei. Ainoan elämänmerkin Helen oli saanut kuullessaan sademetsästä huutoa ja kirkumista. Hän ei ollut varma, mikä eläin aiheutti niin kamalaa meteliä, eikä tamma varmaan halunnut tietääkkään. Jos se jostain tiesi, oli varmaa ettei äänen aiheuttaja ollut lajitoveri.

Päämäärätöntä matkaa oli taittunut jo hetken. Rautaportti oikealla puolellaan tamma pystyi ainakin keskittymään ainoastaan eteen, vasempaan puoleen ja taakse. Kylmä metalli hipaisi tamman kylkeä ja sai koko eläimen värähtämään. Hän ei ollu tottunut kylmän metallin kosketukseen, vaikka sitä oli kaikkialla huomannut ja koskenut aijemminkin - laidunten porteissa, karsinoissa, kuolaimissa.. Mutta niihin tamma oli jo tottunut. Helen oli tottunut enemmän siihen, että lämpimä käsi, tai tuttu satulan nahka osuisi sen kerman väristä karvaa vasten, mutta tamma oli varma, että sitä kosketusta se ei tulisi enää koskaan kokemaan. Vaikka tämä sisukas neiti tunnettiin tempperamenttisuudestaan, oli sen itseluottamus nyt aikalailla nollassa. Jos se pelastusta olisi uskonut tulevan, sillä olisi ollut heinää aivoissa tai jotain. Oikeasti, pelastus? Olen loukussa jollakin saarella, enkä näe ketään, tai mitään, mikä vakuuttaisi minut pelastuksesta! Tamma kivahti ajatuksissaan. Yksinolo alkoi vaikuttaa sen ajatteluun..

Pian jokin epämääräinen tumma pilkku häämötti horisontissa. Tamma höristi korviaan ja yritti katsoa tarkemmin. Ei.. se on kuitenkin jotain omaa kuvitelmaani. Ehkä tämäkin on vain unta? Jotain painajaista, ja pian herään tallista, lämpimät heinät suussani rouskuten? Ajatukset katkesivat, kun näköhavaintoa varmisti jokin muu; hevosen, orin vieläpä, haju. Sen sekaan oli sekoittunut paljon kaikkea muuta, mistä Helenillä ei ollut aavistustakaan. Mutta hevosen hajusta se ei koskaan voisi erehtyä. Nopeasti tamma alkoi ravata, ja nosti sitten laukan. Tumma piste laajeni ja laajeni, tarkkeni tarkkenemistaan. Hoippuvat askeleet voimistuivat ja kuroivat nopeutta. Se tosiaan on hevonen! Tamma lopulta varmistui, kun hän erotti lajitoverinsa. Muutaman metrin päässä tamma pysähtyi - sydän jätti yhden lyönnin lyömättä. O-onko hän kuollut? Tamma ajatteli kauhistuneena, E-ei voi olla!

Tamma lähestyi oria, ja tarkasteli tätä katseellaan. Rautias, komea ori, jolta hän pystyi erottamaan valkean läsin. Ei kai kukaan antaisi tuollaisen hevosen noin vain kuolla kupsahtaa? Tamma oli tosiaan luullut väärin ihmisistä. Varovasti tamma kuljetti turpansa orin turvalle - samassa helpotus valtasi Helenin sisimmän. Hyvä, hän hengittää.. Tamma huokaisi helpottuneena ja vetäisi turpansa kauemmaksi. Herääköhän hän pian? Epävarmana kaikesta, tamma asettui varmuuden vuoksi muutaman metrin kauemmaksi orista, ja kävi makuulle. Nyt vain odotetaan...

//Pitkästä aikaa, vastaus!

Cerad De Lequine

Ori lepäsi sydän rummuttaen tasaisesti vasten rintaa ja hengityksen tasainen rytmi värisytti orin kroppaa. Välillä Raddi kuuli etäisiä ääniä, hän alkoi pikkuhiljaa heräilemään. Sitten, kolmen vuorokauden jälkeen avasi hän silmänsä ja katsoi saarta.

Mitä? Missä minä olen - ja kuka hän on? Raddi mietiskeli kauhuissaan ja ponnistautui seisomaan. Koko ruho tärisi voipuneena hetken, ennenkuin tasoittui ja lakkasi. Ori katsoi tammaa ystävällinen virne kasvoillaan.
" Anteeksi, neiti. Jouduitko odottamaan kauankin?" Raddi sitten soinnukkaasti naurahti ja ravisti väsyneenä päätään. Pistinhaavaa kutitti ja hän käänsi päätään yltääkseen rapsuttamaan sitä hampaillaan. Sitten hän katsoi taas vähän epävarmana toista.

"Ööh.. Olen sitten Cerad De Lequine. Kutsu vaan Raddiksi, neiti." hän kohteliaalla puhuttelutavalla toiselle kertoi ja hymyili epävarmasti ja hieman nolostuneesti. Kuinka kiusallista, hän on katsellut nukkumistani! Mitä minä nyt sanon? Raddi hieman kiusaantuneena mietti ja laski päätään alemmas.

//Sori tää mahtava pituus :'D

// Kuten myös (;

Helania Jääntytär

Yhtäkkiä ori alkoi herätä. Tamma säpsähti, nousi pystyyn aluksi kavahtaen. Sitten ori katsoi häneen ystävällisesti, ja Helen tajusi tämän olevan ystävä. Mutta voiko jokaiseen luottaa ensisilmäyksellä? Orin kysymys sai tamman vain olemaan hiljaa. Hän ei tosiaankaan tiennyt mitä vastata. Koko tilanne tuntui kaiken kaikkiaan hyvin kiusalliselta; olihan tamma juuri katsonut muutamien minuuttien ajan orin nukkuvan, kunnes tuo yhtäkkiä vain heräsi.
"Eh, en. Kai." Helen sepitteli vaivaantuneena. Neidiksi kutsuminen sai kuitenkin aavistuksen verran hänen mielensä kohoamaan, tamma kuin piti kovasti kohteliaisuuksista. Ori vaikutti hyvin rennolta, vaikka oli juuri herännyt tuntemattomasta. Miten se oli mahdollista?

Tamma käänsi katseensa pois orin rapsuttaessa itseään. Sitten, vain pienen hetken päästä Helen käänsi katseensa takaisin, hieman ennenkuin ori häneen katsoi. Helen kuuli orin esittelevän itsensä Cerad De Lequineksi, mutta Raddiksi hän antoi itseään luvan puhutella.
"Olen Helenia Jääntytär, Helen sinulle-" hörähti Helen ja katsoi oriin hieman ilkikurisesti, pienellä pilkkeellä. "Voit lopettaa neidittelyn. En ole siinä kunnossa, että minua neidiksi voisi kutsua." Tamma aavistuksen naurahtaen käänsi katseensa nolostuneena pois. Harjani on sekaisin, turkki likainen ja näytän varmaan joltakin mummolta.. tämä tästä vielä puuttuikin, kun kerran tapaa tuntemattomalla paikalla komean orin, tamma ajatteli ähkäisten. Hän katsoi oria nyt tarkemmin; hänellä oli kovaa työtä tekevän orin lihakset ja lempeä, hauska katse silmissä - kohteliaisuuttakin Helen niistä pystyi huomaavaan. Kokonaisuudessa ori näytti varsin komealta, lihaksikkaalta ja luonnekkin puhui puolestaan..

.. mutta tammallakin oli omat viehätysvoimansa. Nyt kun ilma ainakin sen osalta oli hieman auennut ja vaivaantuneisuus kadonnut, tamma uskalsi hymyllä parhaimmalla hymyllään ja katsoa suloisia silmiään räpytellen oriin. Hän venytti hieman kaulaansa ja heilautti sitten harjaansa puolelta toiselle. Polttomerkki vasemassa takasessaan tamma vaihtoi painoa puolelta toiselle ja odotti orin vastaavan.

Helenia Jääntytär

Tamman mielessä taisi käydä jokin pieni ajatus, jokin mitä hän ei enää sen kosketuksen jälkeen muistanut. Vaikka ori tarkoitti hellällä puskaisulla tervehdystä, nuori tamma ei saanut tätä ajatusta pääkoppaansa. Se jäykistyi kauttaaltaan ja tunsi päähänsä pukkaavan veren käyvän kuumaksi. Mitä tuon nyt olisi pitänyt tarkoittaa.., tamma ajatteli ja yritti ähkäistä jotakin sanottavaa, mutta tukki suunsa. Kun hän oli punastunut tai jollakin muulla tapaa nolostunut, hän kuulosti jankuttavalta pikkuponilta joka on tajunnut juuri tapaavansa unelmien prinssinsä ja yritti nyt siinä hänen edessä näyttää mahdollisimman söpöltä ja nolostuneelta. "Tuota..", vaivaantunut katse tamman osalta maahan, "k-kiitos..". Helen yritti näyttää mahdollisimman vähän nolostumistaan, mutta tuskin onnistui siinä. Viimeistään silloin Raddi kuvittelisi hänen olevan joku pikkuprinsessa joka ei tulisi selviämään tällä saarella päivääkään pidempään.

Mutta se oli väärin. Helen oli vakaasti päättänyt selvitä, ja sen se teki. Muut saivat vaikka kuinka epäillä häntä lellityksi kakaraksi, mutta Helen tuli näyttämään heille, mistä oli tehty. Niin..

Hetken päästä Helen taas palasi maanpinnalle ja heräsi ajatuksistaan. Nolostus oli karannut sivusuun tamman iloksi ja nyt nuori neiti yritti muistaa mahdollisimman vähän koko asiasta. "No, Raddi", tamma aloitti ja yritti suoristaa ryhtiään. Se katseli ympärilleen, aivan kuin nähdäkseen lauman hevosia kirmailemassa niityllä, mutta harmikseen niitty jatkui alaspäin kaarevana ja kauempana häämötti sademetsän alku. "Meidän on parasta etsiä syötävää ja juotavaa, jos tahdomme yrittää selviytyä. Niin, ja nukkumispaikka myös yöksi", tamma lopetti topakasti ja silmäili oriin. Jos Raddille kävi, sitten kävi. Nyt ei ollut aika nyyhkytellä ja odottaa pelastusta, ehei. Pelastusta emme saa.., tamma ajatteli raskaasti myöntäessään asian itselleen. Mutta asiat olivat nyt vain eri tavalla.

Tamma antoi korviensa kuulla vastauksen orilta, mutta lähti jo samalla kävelemään toiseen suuntaan, pois rautaportista. Se oli kylmä, kova eikä toisi heille turvaa. Oli suunnistettava kohti sademetsää.

// Kökköä + muutenkin kamala laatu, yritin mutta .. XD Ei oikein meinaa nyt sujua tämä.

Cerad De Lequine

Oriherra nytkäytti hartioitaan katsellessaan tamman reaktiota. Hän ymmärsi toisen olevan nolostunut joten kohteliaasti ori käänsi katseensa toiseen suuntaan. Raddi kuulosteli ja haisteli ilmaa etsien merkkejä vedestä ja yöpymispaikasta. Tarvitsemme niitä kumpaakin hän sitten tuumi. Raddin silmiin osuikin sitten kauempana pieni luolantapainen kallio. Raddi päätti sen olevan heille sopiva yösija.

Sitten tamma sanoikin ääneen sen, mitä Raddi oli jo tuumaillut. Että yösija pitäisi löytää. Ori ei ollut vielä edes saanut sanoja suustaan kun tamma jo lähti kulkemaan eternpäin.
" Ajattelin juuri sitä samaa, ja havaitsinkin jo kelvollisen yösijan. Seuraa vain minua", hän kehotti ja rennosti siirsi askeleensa raviin, ohittaen sitten Helenin ennen käyntiin siirtymistä. Hän jatkoi vahvallla käynnillään eteenpäin, kohta tuo majapaikka osuisi varmasti tammankin silmiin. Ollen sitten varma että myös Helen näki sen, nosti hän paikoiltaan virnistäen laukan.
" Kumpi ehtii ensin?" hän virnisti ja syöksyi etenpäin. Vaikka tamma olisikin nopea hän ei ehtisi ensin, Raddi oli ottanut pikkusen etumatkaa.

Ori ei ollut edes hengästynyt kovinkaan paljon päästessään perille, niitty oli ollut pelkkää alamäkeä ja antanut heille vauhtia. Ori käänsi sitten katseensa kohti niittyä odottaen, että tammakin ehtisi paikalle. Hän käveli luolan taakse ja ilahtui huomatessaan, että oli ollut oikeassa. Pieni makean veden puro virtasi luolan vieressä olevien kivien välistä, kiemurrellen sitten hiljalleen kohti sademetsää. Ori tarkasti hajun perusteella että vesi oli turvallista, ennenkuin joi. Villihevosen vaistoista oli hyötyä.

// Heh, kännykällä kirjotin ni en saanu kirjotusvirheitä korjattua '.'

Helenia Jääntytär

Ennenkuin Helen oli kahtakaan askelta kerennyt ottamaan, Raddi nosti raviin ja ohitti tamman kehottaen yllättävän ystävällisen kuuloisena majapaikkaa, jonka ori oli jo kauempana huomannut. Tamma tuhahti mielessään, mutta piti kiukkuisuuden sisällään - nyt ei ollut aika riidellä. Ravi tarttui nopeasti tammankin jalkoihin ja se seurasi reippaasti kävelevää oria saapuen tämän vierelle. Sitten, aivan yllättäen, Raddi ehdotti kisaa ja säntäsi heti sanojensa perään pienen virneen saattelemana kohti sopivaa yösijaa. Helen katsoi hetken hölmistyneenä toisen perään, kunnes tajusi tilanteen ja ampaisi suoraan kohti oria. Sentään ei ollut tamma täysin huonossa kunnossa - sen luontaiset juoksemisvaistot kiihdyttivät sen vauhtia lukemattomiin määriin ja pikkuhiljaa tamma alkoi kiriä oria. Juokseminen oli helppoa, sillä maasto vietti alaspäin. Siitä huolimattakaan ei Helen saanut kiinni oria, joka pysähtyi ja vilkaisi aivan perässä kulkevan tamman suuntaan. Päästessään orin luokse, tamma hidasti vauhtiaan kunnes oli pysähtynyt täysin. Tamma hengähti muutaman kerran ja katsoi sitten orin perään. Miltä luola mahtoikaan näyttää?

Helen ravasi orin perässä hiljaa tepsutellen ja huomasi suureksi ilokseen heti Raddin perässä, että pieni puro kiermurteli kuin käärme kivien välistä aivan luolan vierellä. Tamman kurkkua kaiversi niin kova jano, ettei se miettinyt kahdesti pudottaessaan turpansa veden äärelle ja alkaessaan juomaan virkistävää nestettä. Vesi tuntui viileän pistelevältä tamman turvalla ja se täytti ahnaasti janontarpeensa, joka sammui nopeasti. Lopulta, kun tamma tunsi olevansa valmis, se nosti turpansa hyvillään purosta ja heilautti harjaansa puolelta toiselle.
"Ahh, se oli virkistävää", Helen huokaisi jo hieman tyytyväisemmin - nyt oli saatu janontarve ja luultavasti hyvä yösija - enää puuttui siis ruoka. Tamma katsahti ympärilleen, jossa ruoho oli kitukasvuista. Sitä ei varmasti saanut irti, ellei halunnut syödä samalla multaa.

Niinpä Helen käännähti oria kohti, näykkäisi tätä leikillisesti korvanjuurelta ja ravasi sitten luolansuulle. "Tule, katsotaan millaisen yöpymispaikan löysit", tamma hirnahti ja askelsi luolan sisälle.

Edit:// Aijai kun nämä kaksi ovat niin söpööööt :"D

Cerad De Lequine

Ori silmäili tammaa joka sitten joikin myös ahneesti - ilmeisesti tarkistamatta lainkaan, oliko vesi turvallista vaiko ei. Noh, Raddihan oli sen jo todennut, joten ori ei antanut sen seikan häiritä. Sen sijaan hän vain asteli rauhallisesti sisälle Helenin perässä luolaan. Sisällä oli mukavan viileää, ja suojaista. Huokaisten askelsi ori luolan perälle, jonne se muutaman kerran pyörittyään askelsi makuulle. " Tule tänne viereeni makaamaan ", ori sanahti charmikkaalla äänellä ja viittoili tammaa luokseen. Raddi vilkaisi tammaa ja purskahti nauramaan. " Eijei, vitsi vain. " Ori naurahti ja antoi häntänsä laskeutua viereen, kiinni hänen jalkoihinsa. Raddilla saattoi olla hieman erikoinen huumorintaju, se oli vain yrittänyt piristää tammaa. Voi olla, että teinkin jotain aivan muuta.. Ori ajatteli ja muuttui täysin helakanpunaiseksi. Äkkiä hän käänsikin päätään ja katseli seinää takananan, muka kiinnostuneena. Punan laskettua käänsi hän taas päänsä eteenpäin, kohti luolan suuaukkoa.
// Anteeksi tää lyhyys, ensi rooli pidempi! En oikein oo perillä, missä mennään, näin pitkän tauon jälkeen..   

Helenia Jääntytär

Viileä ja tamman mielestä raikaskin ilma tulvahti hevosten turville heidän astellessaan luolaan sisään. Helen veti syvään henkeä kosteaa ilmaa silmät hetkeksi suljettuina. Avatessaan silmänsä voikko huomasi orin makoilevan luolan perällä, seuraavaksi kutsuen tammaa varsin charmikkaalla äänellä viereensä. Sillä hetkellä tamma valahti jäykäksi ja tunsi poskiaan punottavan. Helen olikin jo valmis ottamaan askeleen ja mieluusti olisi siinä orin vieressä makoillut, oi kuinka ihanaa se tammasta olisikaan ollut, - mutta joko onnekseen tai epäonnekseen ori olikin vain pilaillut ja purkshati jo seuraavaksi nauruun. Olen ihan tyhmä.., voikko moitti itseään ja käänsi hetkeksi katseensa pois, mutta pakotti itsensä hieman nauramaan, ettei vaikuttanut ihan tyhmältä.
"Heh, niin. Vitsi tosiaan.." Helen naurahti hiljaa ja yritti hieman hymyillä, mutta tamma olisi mielummin huutanut tyhmyydelleen täyttä häkää. Mitä hän oli luullut? Että niinkin komea ja kiltti ori kuin Raddi oikeasti tahtoisi hänet viereensä, vaikka he olivat juuri tavanneet? Tamma tosiaan oli yksi pölkkypää..

Hetken päästä tamma meni orista hieman kauemmaksi, ei välttelevän kauaksi eikä liian lähellekkään ja asettui makuulle. Siromuotoinen tamma laski ohuen häntänsä jalkojensa päälle ja katsahti tummilla silmillään ulos luolasta, josta kuului lintujen viserrystä ja tuulen huminaa - orin silmiin kun tamma ei kehdannut katsoa. Lopulta hiljaisuuden käydessä kiusalliseksi Helen pakotti itsensä sanomaan jotakin.
"No, kauanko olet ollut täällä?" kysyi voikko ja uskalsi lopulta kohdistaa tummanruskeat silmänsä orin omiin tummiin silmiin.

Cerad De Lequine

Helen ei ilmeisesti ymmärtänyt jotakin osaa vitsistä, tai niin ainakin Raddi oletti toisen hieman valjusta naurahduksestaja välttelevästä katseesta. " Noh, mikäs nyt on hätänä? " ori kysäisi hieman kummissaan hymyillen kuitenkin vinosti. Helen ei vastannut(?), kenties hän ei kuullut kysymystä, tai sitten ei vain halunnut vastata. Tamma sitten hetkisen kuluttua tuli myöskin makaamaan, tosin ottaen aika reilun - Raddin mittakaavassa - välimatkan häneen. Edelleen tajuamatta asioiden laitaa tuijotti Raddi toista kysyvästi.

Hetkisen kestäneen hiljaisuuden jälkeen uskalsi Helen jopa avata suunsa, josta ori päätteli, ettei tuo ainakaan ollut vihainen hänelle. Vastaamatta heti katsahti rautias voikkoa tammaa pieni pilke silmissään, kunnes hivuttautui Helenin kylkeen kiinni(?) // mu hah haa, tässäpä Helenille mietittävää muahhah hah haa x) // lämpö tulvahti orin kehoa vasten hänen ruskean turkkinsa koskettaessa pehmeästi Helenin valkeaa. " Jonkin aikaa. " Vastauksen Raddi antoi tammalle kuiskaamalla sen tuon pehmeään korvaan(?). Orin turpakarvat kenties kutittelivat tamman korvallista orin vetäessä päänsä hieman taaemmas, katsellen sitten voikkoa pieni, ilkikurinen virne naamallaan.

Helenia Jääntytär

Ennenkuin voikko oli edes kerennyt ajatustaan loppuun miettimään, Raddi oli hivuttautunut tamman kylkeen kiinni- niin, aivan kiinni siihen. Helen tunsi orin lämpimän kehon väreilyn ja ruskean karvan kihelmöinnin omalla kermanvärisellä turkillaan. Hämillään tamma tunsi lihastensa jäykistyvän yllättävästä tilanteesta ja voikko kiinnitti tummien silmiensä hämmästyneen katseen luolan seinämään, jolloin Raddi ojensi päänsä Helenin päätä kohti. Tamman siroa korvaa kutitti ruskeaturkkisen turpakarvojen hipoessa niitä ja lämpimän hengityksen tulvahtaessa vasten sen ihoa. M-mitä tämä nyt on?! Tamma ajatellen katsoi edelleen hämillään orin silmiin eikä kyennyt sanomaan oikein mitään.

Tammasta tuntui, että tällä tilanteella oli vain kaksi oikeaa järkisyytä. Joko ori teki tämän kaiken vain kiusatakseen tammaa, tai sitten kyseessä oli jotain, mistä Helen ei voinut sillä hetkellä olla todellakaan varma. "Öömhh.." tamma nieleskeli ja havahtui räpäyttämään silmiään, kuljettaen katseensa sitten luolan koleaan kivimattoon. Mitä hänen pitäisi sanoa? Kiitos kun olet ihana ja lähentelet minua niin, että en tiedä mitä sanoa? Sekavana ja sanattomana Helen kuljetti jälleen katseensa orin omiin nappisilmiin. Ja hitto kun se katsoo vielä tuolla tavoin ilkikurisesti.. Ehkä.. Ehkä Helen voisi antaa orille samalla mitalla takaisin, tehdä jotain niin ovelaa että Raddi olisi vielä viikon- ei, kuukaudenkin jälkeen sanaton kuin ontto puu! Virne tamman sisällä kasvoi- tästähän tulisi hauskaa.

Hymähtäen tamma sulki silmänsä ja hymyili aavistuksen, avaten sitten ne taas ja katsoen puolestaan oria ilkikurisesti. "Jaa-a, en tiennyt että sinussa on tälläinenkin puoli", tamma sanahti ja liikautti koko ruumiinsa lähemmäs Raddia samalla tavoin kuin ori itse äsken teki. Tamman pehmeä karva painautui jälleen oriin kylkeä vasten ja väreet kulkivat pitkin tamman kehoa lämpiminä. "Raddi-herra on hyvä, ja kertoo minulle vähän itsestään, eikös?" tamma sanahti ovelasti ja lopuksi tökkäisi vielä turvallaan orin poskea.

// ouhgaad tästä tuli yks sekamelska xD