What doesn't kill it makes you stronger

//Täältä tullaan! Anteeksi laatu & pituus, on vähän kiire... ://

Nix

Tamma muisti, kuinka se oltiin kiskottu nitisevän ja kolisevan häkkyrän sisälle. Kuinka se oli taistellut viimeiseen pisaraan asti.
Hikisenä ja rättiväsyneenä nuori tamma oli luovuttanut.
Viimeinen asia, minkä hän oli nähnyt oli välähdys suurista porteista, ennen kuin kaikki pimeni.

Tokkuraisena Nix raotti silmiään. Hänen ympärillään oli vain villiä luontoa, vehreää viidakkoa ja eriskummallisia eläimiä. Aivan erilaista kuin kotonaan kukkuloilla.
Entisessä kodissani, tamma mieti katkerana. Valtava portti hänen edessään oli niin suuri. Nix laski päänsä alas. Hänen ei kannattanut edes yritää. Nuori tamma huojui koettaessaan saavuttaa tasapainon. Hänen silmäluomensa tuntuivat raskailta, mutta villihevosen vaistot ja isän opit muistuivat hänen mieleensä. Älä ikinä ummista silmiäsi, ellet tunne paikkaa. Suru vihlaisi Nixin sydäntä. Nyt hän ei ainakaan näkisi vanhempiaan koskaan.
Tamma ravisti pätään ja jatkoi päättäväisenä matkaa syvemmälle viidakkoon. Ehkä sielläkin olisi rauhallinen aukea tai vaikkapa luola, jossa voisi ummistaa silmänsä...

Prinssi Catuce

Jo seuraavana aamuna oli oriherra virkeänä, mieli keveänä vastoin edellisiä tapahtumia, jotka olivat sitä vainonneet. Venytellen nousi Catuce ylös ja taivutti kaulaansa puolelta toiselle. Sitten hän astahti keinuvaan käyntiin ja tepsutteli aamuauringon ohuiden säteiden valossa kohti.. niin, kohti mitä? Sitä ei ori itsekään tiennyt, ei Catuce tiennyt yhtään missä hän oli. Wexanic oli sävähtänyt hänen mieleensä kuin salama. Oletetaan sitten, että tämän paikan nimi on Wexanic. Mutta mitä se hyödyttää? En minä mitään tästä paikasta tiedä, muuta kuin sen että kyse on elämästä ja kuolemasta. Prinssi Catuce keksi ja rapsutti hampaillaan kuvettaan.

Kulkiessaan jo aika pitkän matkan huomasi hän sitten, että pusikossa, vain kivenheiton päässä kimmelsi ruohoa. Ruohoa, jossa oli vielä viileitä ja raikkaita kastehelmiä. "Aah", mutisi ori ihastuksissaan mutustaen ruohotukun sisäänsä. Vatsan inhottava nälkäkonserttii loppui kun se täyttyi herkulla. Ja janokin oli hiipinyt pois kastehelmien myötä.

Sitten aivan erilainen aromi leijaili hänen sieraimiinsa, josta ei voinut erehtyä. Hevonen. Lähistöllä oli toinen hevonen. Catuce jännitti kaulansa ja päästi ilmoille kunnon hirnahduksen, matalalla ja miellyttävällä äänelä. Nyt piti vain odottaa, mitä tuleman piti..

// Juu ei se pituus haittaa! Anteeks tää mun rooli, tehty kännykällä x)

Nix

Väsyneenä tamma ummisti silmänsä. Hän oli juuri löytänyt pienen kielekkeen, jonka alla kelpasi nukkua. Sammalet ja muut erikoiset kasvit olivat märän nihkeitä, vaikka aurinko paahtoi täydellä terällä.
Nixin mahaa kouraisi. Tamma nukkui levottomasti yön yli, heräten vähän väliä nälkään. Märät kasvit hänen allaan eivät pehmentäneet, vaan törröttivät esiin ja pistelivät tamman kylkiä.

Aurinko alkoi taas nousta. Kelmeät ensisäteet kurottelivat tiheän viidakon lävitse ja häikäisivät Nixin silmiä. Tamma alkoi heräillä, hän raotti silmiään väsyneenä.
Samassa jostain kuului matala hirnahdus. Nixin korvat liikahtivat terävästi.
Se on hevonen, ori! Täällä on pakko olla elämää, tamma mietti noustessaan keveästi ylös. Hänen kylkiluunsa törröttivät, karva oli kiillotonta ja kaulassa näkyi vielä hiertymiä ihmisten jäljiltä.
Pitää vain toivoa, että se on joku villihevonen. Joku, joka ymmärtäisi vähän tammojen päälle... Eikä ihmisten lemmikki. Nehän pelkäävät metsääkin! tamma tuhahti itsekseen, ajatuksiinsa uppoutuneena. Hän liikkui keinuvin askelin ja varmasti, omia jälkiään takaisinpäin seuraten. Hän pystyi jo haistamaan toisen hevosen. Kyllä vain, se oli ori... Nix pysähtyi äkisti ja irvisti. Ihmisten hajua! Joko tämä ori oli vain syötti, tai ihmisten lellikki. Tamman askeleet menettivät tarmonsa ja hän asteli varovasti eteenpäin, aistit viritettyinä tarkimmilleen.

Suuren portin edessä seisoskeli komea, valkea ori. Toinen katseli tarkkaavaisena ympärilleen. (?) Nix katsoi vielä hetken. Hänen vaistonsa käskivät odottamaan ja varomaan, katsomaan vielä.
Viimein hän astui viidakosta esiin lihakset jännittyneinä ja pakovalmiina, kuitenkin hymyillen hienoisesti.
"Hei", tamma tervehti hiljaa.

Prinssi Catuce

Ori katseli tarkkaavaisena ympärilleen. Se oli huomaamattaan kävellyt ympyrää ja palannut rautaportin luo, joten nyt hän seisoi selkä suorana, selkä vasten porttia. Korvat viritettyinä äärimmilleen hän kuuli jokaisen, yksittäisen rasahduksen jotka sademetsästä lähti. Orin korvat liikahtivat salamana taaksepäin kun rautaportin luota kuului kolinaa. Koko hänen ruumiinsa oli jännittynyt ja pakovalmiina. Onneksi mitään vaaraa ei ollut, portti oli vain kumahtanut orin kavion osuessaan siihen.

Hän pyörähti ympäri ja tarkkaili edelleen. Ori tuumasi oliko mitään järkeä odottaa, ei kukaan häntä ollut kuullut, hevosen haju oli ollut pelkkää kuvitelmaa. Ei, ei sittenkään, pusikossa tuoksui nyt erittäin vahvasti tammahevonen. Yllättäen oksat rapisivat, ja nuorehko tamma astui esiin. Sen kaulassa oli ilkeän näköisiä hiertymiä josta ori päätteli tuon olleen ihmisten kanssa tekemisissä.
" Öhm, hei, neiti. Onko kaikki kunnossa?" ori kysäisi varovasti. Hän näytti päälleppäin rennolta mutta tosiasiassa orin joka ikinen lihas oli viritetty äärimmilleen. Jos tamma olisi syötti ja ihmisiä ilmaantuisi paikalle, hän olisi sekunnissa jo kadonnut.

Ei saa silti olla liian epävarma, toinen huomaa sen kyllä. Ja se olisi epäkohteliasta, Catuce ajatteli ja astahti askeleen sivulle. Nyt odotettiin tamman vastausta.

// Kännykkää

Nix

Hetken aikaa Nix harkitsi vastausta. Villihevosen näön avulla tamma huomasi, että todellisuudessa ori oli jännittynyt. Ihmiset toki voisivat yrittää vaikka mitä, mutta hänestä tuntui, että tuolla orilla oli samat pelot kuin hänellä. Pikaisella vilkauksella komeassa orissa ei ollut jälkiäkään ihmisistä. (?)

Tamma nyökkäsi keveästi.
"Kaikki hyvin. Entä sinulla?" hän tiedusteli viileästi. Nix alkoi jo rentoutua, mutta piti itsensä pakovalmiina.
Hän tosiaan on hyvännäköinen, tamma ajatteli. Orin lihaksikas, valkea vartalo oli hyvinkin komea.

Prinssi Catuce

Ori pakotti itsensä rauhoittumaan, edes vähäsen. Hänen jokainen selkänikamansa oli jännittynyt, mutta pikkuhiljaa nekin antoivat periksi, ryhti tosin pysyen silti suorana. Tamma kyseli oliko hänellä kaikki hyvin. Ori mietti aikaisempia kokemuksiaan ja miten se oli tänne tuotu, muttei halunnut huolestuttaa toista vastauksellaan.
" Juu, eiköhän kaikki ole minun kannaltani ihan okei. Mikäs neidin nimi mahtaneepi olla? " Catuce vastasi esittäen vastakysymyksen takaisin. Hän laski päätään huokaisten alemmas puhaltaen ilmat ulos keuhkoista. Jotta ori ei näyttäisi tylsistyneeltä oli hänen korvansa suunnattu tammaan, kuuntelemaan

Nix

"Olen Nix", tamma vastasi. "Ihan vain Nix." Hän oli hetken hiljaa ja mittaili oria katseellaan. Tuo oli oikeasti hyvännäköinen. Jos hän osoittautuisi muutenkin mukavaksi... Tamma havahtui mietteistään ja katsoi taas valkeaa oria.
"Mikäs teidän nimenne on?" hän kysyi kohteliaasti.

Samassa viidakosta kuului rasahdus. Nix käännähti ympäri salamannopeasti ja tähyili viidakkoon korvat luimussa. Mitään ei enää kuulunut, vain muutama lintu liversi.
Hetken kuluttua hän rentoutui taas vähän. Tamma ravisti päätään ja asettui taas vastakkain komean orin kanssa.
"Varmaankin vain mäyrä tai joku", hän mutisi puoliksi itsekseen.

Prinssi Catuce

Ori katseli ja kuulosteli tammaa tämän esittäessä itsensä hänelle.
" Nix. " hän maisteli nimeä ja liikutteli korviaan sen mukaan kuin matalalta ääni tuli. Hän toisteli sitä eri korkeuksilla muutaman kerran ennenkuin mutisi itsekeen. " Hassua. Nix-sanaahan käytetään ruotsissa jos ei huvita tehdä jotain. Gå och tvätta tänderna - nix. Hassua.." Catuce tiesi ettei tamma voinut saada selvää hänen puheestaan, mutta saattoi kuitenkin erottaa nimen "Nix".

Valkean kuulas ori kohensi ryhtiään vilkaisten samalla sivuilleen. ". Olen Prinssi Catuce. Se prinssi ei ole mikään ihmisten antama hellinkellin nimi vaan minut on lyöty prinssiksi. Mutta ei siinä mitään, en minä mikään kummoinenkaan ole, ihan tavallinen kuten sinäkin. Voit kutsua ihan pelkäksi Catuksi." hän itsenä esitteli miellyttävällä äänensävyllä kumartaen pienesti lopuksi. Hän teki selväksi ettei ollut mikään ylimielinen ollessaan prinssi, pelkkä normi hevonen.

Orin korvat liikahtivat kärkkäästi jonkin rasahtaessa, mutta palautuivat tammaa kohti. Hän käänsi koko katseensa Nixiin, tutkien tätä. Olihan tuo tamma kaunis, noin nätin värinen ja kaikki.

Nix

Tamma hymyili hentoisesti. Hän ei yleensä mennyt hiljaiseksi, mutta jos tämä komea ori oli tosiaan lyöty prinssiksi...
"No, Catu", hän aloitti tuttavallisesti. "Tiedätkö mitään tästä paikasta? Miten sinä muuten jouduit tänne?" hän kysyi varovaisesti. Elettyään metsässä yksinään monen monta vuodenaikaa, komea ori oli juuri se, mitä Nix tarvitsi. Hän räpäytti silmiään ja höristi korviaan prinssiä kohti. Tammalla olikin jo seuraava kysymys mielessä. Ei häntä yleensä kiinnostanut muiden asiat, mutta hän halusi tietää, miksi, miten ja kuka oli lyönyt tämän herrasmiehen prinssiksi.

Prinssi..., hän ajatteli hiljaa. Sankarillista.

//Hyvä kun jotkut laittaa roolin alkuun pitkän liuskan tekstiä, koska se on hevosen nimi. Tatti painaa kolmea kirjainta ja se on siinä. x)

Nix

Tamman korvat liikahtivat taaksepäin. Ratsastivat? Hän oli joskus kuullut sen sanan... Hän heilautti päätään ja keskittyi oleellisempaan asiaan, kuuntelemaan Catucea.
Tamma ei ymmärtänyt kovin paljoa, mitä toinen puhui mutta nyökkäsi kohteliaasti. Hänen korvansa kääntyilivät edelleen äänten suuntiin, mutta nuori tamma teki parhaansa keskittyäkseen oriin.

Nix pärskähti Catucen kerrottua tiivistelmänsä.
"Entä sinä?" hän kysyi.
Tamma mietti hetken, miten asettelisi asian.
"No, sekin on melko pitkä tarina. Mutta pääasia on, että synnyin villissä luonnossa ja ihmiset..." Nix mutristi huuliaan.
"Ihmiset.. nappasivat minut ja kuljettivat tänne jossakin härvelissä."

Tamma jätti kertomatta sen osan, että todellisuudessa hän oli hylännyt vanhempansa. Syytä siihen hän ei tiennyt, jokin sisäinen vaisto vain käski pysyä hiljaa siitä asiasta. Se olisi epätodennäköistä näinkin autiossa paikassa, mutta koskaan ei tiennyt ihmisten lemmikeistä - voisihan tämä hieno prinssi paheksua sellaista tekoa ja jättää Nixin omilleen.

Hän ravisti päätään ja siirsi painonsa toiselle puolelle.
"No, minua kiinnostaa, miten sinut oikein lyötiin prinssiksi? Ja miten sinut tarkalleen tuotiin tänne?" Vain puoliksi kiinnostuneena tamma siirtyi hiukan lähemmäs toista ja katsoi tätä silmiin, tavoitellen hurmaavinta ilmettään.

//Tää mun lainakone on ihan hullu! o.O Se antaa mun olla Wexxissä jonkun aikaa, kymmenisen minuuttia, ja sitten jos oon kirjottamassa, kaikki pyyhkiytyy ja tekstin koko muuttuu kymmenpikseliseksi. Niinkuin tässä kirjoituskentässä, viimeisimmät aiheet-jutussa ja ihan kaikkialla... o.O

Prinssi Catuce

Prinssiponi kuunteli myös toisen lyhyen ja ytimekkään kertomuksen sekä tuon kysymyksen hänelle. Ori vilkaisi taivaalle, linnut etsivät jo yösijaa ja aurinko painui hiljalleen mailleen. Pian tulisi pimeä, joten olisi hyvä päästä eteenpäin. Catuce tanssahteli lievästi hernostuneena paikoillaan, pieni määrä vaahtoa kimmelsi hänen suupielissään. Catucelta menisi vielä hetki tottua tähän paikkaan, sen vaaroihin ja hermostuttaviin ääniin.

" Kuules Nix, voin kertoa sinulle koko tarinan, menneisyydestä prinssin lyömiseksi, mutta vain jos ensin etsimme sopivan yösijan, jooko? Pimeys vaanii jo tuolla sademetsän takana, joten olisi hyvä päästä suojaan ennenkuin on liian myöhäistä. En välitä tietää mitä vaaroja täällä pimeydessä on.." ori lausahti ja kääntyi äkkinäiseltään ympäri muutaman kerran. Kaikesta huomasi että hän oli pikkusien hernostuksissaan, mutta olihan oriherra vasta nuori, ei häntä oltu edes kunnolla koulutettu. Silti tuo puoliverinen nuorukainen oli jo ehtinyt kehittyä kelpo komeudeksi, vaikka sisäistä luonnetta tosin pitäisi hieman koulia, ori tarvitsisi paremmat hernot vielä Wexanicissä. Onneksi se olisi hoidettavissa.

" Mitä jos sinä näyttäisit tietä? Olen pikkuisen väsynyt ja saattaisin johtaa neidin harhaan", hän sitten ehdotti siirtyen lauhkeasti toisen taakse. Ori oli ehkä hyvännäköinen ja kohtelias, siivosti puhuva hevonen mutta oli hänellä omat heikkoutensakin. Plussaa toki oli, ettei Catu ollut kunnianhimoinen, kun oli kerran prinssiksikin päässyt. Pimeys lankesi nyt jo vahvemmin Wexaniciin, jolloin nuori ori pyörähti säikähtäneenä pienen ympyrän, rauhoitellen sillä itseään. Kyllä hän tammaan luotti, mutta ei oikein itseensä...

// Aika hätänen, toivottavasti ei ainakaan kauheesti virheitä : D

//Eipä tuo haittaa, kirjoitan itsekin pikaisesti, kouluaamu taas huomenna.. -.-

Nix

Tamma katseli hiukan vaivaantuneena ja ristiriitaisin tuntein, kun Catuce tanssahteli ympäriinsä.
Ei kai se hevosesta huonompaa tee. Onhan minullakin villihevosen pakovaisto, hän ajatteli.
"Selvä", tamma lausahti. Hän piti hetken hiljaisuuden, ennen kuin jatkoi: "Enköhän minä meille yöpaikan jostakin löydä."

Nix lähti kävelemään rennoin askelin eteenpäin, silti aistit viritettyinä huippuunsa vaarojen varalta. Hän vilkaisi väliin taaksensa, nähdäkseen Catucen. Syytä siihen ei tamma tiennyt. Ehkä hän halusi varmistaa, että ihmisten lemmikki seurasi perässä, ehkä katsella ylvästä ulkonäköä? Hän ei tiennyt.

Nix seisahtui katselemaan ympärilleen. Maasto oli kieltämättä aivan erilaista, mihin hän oli tottunut, mutta alasviettävä jyrkänne viittasi siihen, että jossain täällä saattaisi olla sopiva luola.

Tamma laskeutui varmajalkaisesti alas jyrkkää mäkeä. Pikkukivet pettivät hänen allaan ja vierivät mäenrinnettä pitkin, jääden paikalleen kielekkeelle, joka törrötti mäestä. Nixin korvat kääntyivät kielekettä päin. Hän loikkasi alas ja huomasi katsovansa suurta kuoppaa, jota suojasi leveä irtokallio.
Hän huiskautti hännällään merkiksi Catucelle ja astui "luolaan" sisälle.

//Tiedän, surkeaa kuvailua mutta pitää mennä...

Prinssi Catuce


Ori siirtyi käyntiin toisen perään hieman hermostuksissaan. Hän luotti tammaan eikä pelännyt tuota, mutta jokin tässä tuntemattomassa paikassa sai hermostuksen pintaan. Lopeta, Catuce komensi itseään ja huomasi tamman vilkuilevan aika ajoin taakseen. Ori rauhoittui puoliksi vetäen syvään henkeä, tajuamatta että rinne vietti alaspäin. Hän oli lähellä kaatua Nixin äkillisesti vajotessa alaspäin, Catuce onneksi ajoissa tajuten että rinnehän se vain alaspäin vietti, ja sai tasapainonsa takaisin.

" Loistavaa, hyvää työtä Nix." Prinssi hymähti tyytyväisenä päästessään tuon jonkin asteen luolan sisälle. Maa oli kovaa ja kylmää tuon sisällä, ihan kuin kulkisi asvaltilla, tuumasi Catu kavioidensa kopisten kovaksi tampatulla kivilattialla. Orihan oli ollut ennen kesyhevonen, joten hänen kenkänsä olivat kaikki vielä tallessa ja kavioissa kiinni, joista kuului vielä kovempaa kilinää. Tamma varmastikin ihmettelisi mistä ääni tuli ja mitkä metalliset puoliympyrät hänen jaloissaan olivat.

Tumma verho oli langennut kokonaan paikan päälle, sen Catuce huomasi kurkistaessaan ulos luolasta. Joka paikka näytti vielä erilaisemmalta kuin yleensä, joistakin puskista kuului epämääräisiä ääniä tai näkyi kiiluvia silmiä. Ori käänsi katseensa vetäytyen takaisin turvalliseen luolaan sisälle. Tosin yhtäläin pimeys otti vallan sielläkin, hänellä oli vaikeuksia erottaa tamman ääriviivat tummuudesta. Pitääkseen tasapainonsa laskeutui Catuce maahan makuulle, viileä ja routainen maa tuntui rauhoittavalta vatsan alla, tuon sitten katsellessa tammaa.
" Tässä voisin oikeastaan kertoa sen mitä halusit kuulla, ellei sinua väsytä liikaa", hän sitten Nixille lausahti, sivaltaen vaalealla hännällään pimeyttä. Nixillä tuskin oli vaikekusia erottaa häntä pimeydestä, kimo hevonen kun näkyi erinomaisesti mustasta taustasta. Ori huokaisi ja päästi ilmaa ulos, koko luolan kaikuessa pärskähdyksen myötä.

Nix

"Kiitos", Nix kiitti. Hän tajusi itsekin äänessään piilevän itsehyvän, ja koetti peittää sen.

Tamma käännähti ympäri salamannopeasti kuultuaan takaansa epämääräistä kolinaa.
Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään muuta kuin nolon näköisen Catun. (?)
Itsekin hieman nolona, korvat vasten niskaansa myös Nix käänsi päänsä takaisin kohti luolan perään. Hän kuuli kopinan perässään, miltei samaan tahtiin kuin tamman itsensä askeleet.

Villiponin korvat käännähtivät kohti raastavaa ääntä vasten kiveä. Melko syvän luolan perällä tamma näki valkean, matalan möykyn. Pimeässäkin hän erotti Catucen suuret silmät.

Nix itsekin asettui makuulle. Aika ajoin hän vilkaisi "luolan" suuaukkoa, mutta Catucen ääni herätti hänet mietteistään.

"Tässä voisin oikeastaan kertoa sen mitä halusit kuulla, ellei sinua väsytä liikaa", ori sanoi. Nix heilautti korvaansa. Ei hän nyt erityisemmin halunnut kuulla...
"Tietysti!" hän kannusti. Täytyisi tehdä hyvä ensivaikutus, mutta syvällä sisimmässään tamma huokaili jo pitkästyneenä.
"Eli, miten sinusta tuli prinssi?" hän kohensi asentoaan ja katsoi toista hevosta. Tuskin Catu näkisi häntä pimeydessä, mutta kuitenkin..

Vihdoin! Tuhannesti anteeksi kesto
Mutta nyt inspis is back, ja voin kirjoittaa edes jotain..


"Miten niin? Totta kai haluan kuulla! En viitsisi jättää välistä sinun kaltaisesi oriin kertomusta. Minua ihan oikeasti kiinnostaa", Nix kujersi mietittyään hetken.
"Toki, jos haluat jättää kertomatta jotain, tai koko tarinan, ei se minua haittaa", tamma yritti kuulostaa vain hitusen verran välinpitämättömältä, ja hymyili pientä, aurinkoista tekohymyään. Toki hän tiesi, ettei Catu voisi nähdä sitä pimeässä, mutta tamma toivoi, että yritys menisi läp. Eihän hän toki halunnut tehdä huonoa ensivaikutelmaa tähän komistukseen.

"Minäkin voin kertoa oman tarinani, jos haluat", Nix lisäsi hiljaa. Odottaessaan jäseniään venyttelevän Catun vastausta Nix ojensi itsekin kaulansa oikein korkealle ylös ja mietti samalla, miten muotoilisi menneisyytensä niin, ettei Catuce pitäisi häntä hulluksi tulleena puskaponina.

Toisaalta... Odottamaton syyllisyydentunne kuoahti Nixin sisimmässä. Hän oli hylännyt vanhempansa, jotka olivat vain yrittäneet pitää hänestä huolta ja kasvattaa hänet kunnon hevoseksi.
Nyt Nixistä tuntui, ettei hän ikinä voisi olla kunnon hevonen, seurata perinteitä ja tapoja ja elää, kuten kuuluu.

Mitä väliä sillä on? En ole ikinä halunnutkaan olla "kunnon hevonen"! Jos olen hullu pettäjä, niin myös olen! Pitäisikö tamman olla jotain muuta?

Nix polkaisi terävästi maata. Herätys!, hän kiljui itselleen. Ei hän ollut vielä mikään hullu vanhus, eikä hän saisi seota Catucen seurassa.
Tamma kohdisti katseensa takaisin oriin korviaan höristäen.

// Ai jaa, tää olikin mun vuoro.. Sori! :c Ja ei mitään tosta kestosta! (:

Prinssi Catuce

Ori hörähti kysyvästi. " Haluan todellakin kuulla sinun 'tarinasi' ", ori pärskähti painottaen "tarina" sanaa, sillä eihän tässä nyt mitään tarinaseppoja sentään oltu. Kengät kilahtivat uudelleen vasten kiveä hänen vaihtaessaan parempaan asentoon ja tuumaillessaan hetken. " Kerron tämän aika lyhyesti, sillä se olisi muuten tylsä. Tästä se alkaa. Synnyin Englannissa yhteen hevossiittolaan, itseasiassa Englannin kuningashovin tallissa. Prinsessa Leonoré koulutti minut ja.. " Catuce lopetti hetkeksi huokaisten hiljaa. Loppujen lopuksi hänellä oli ikävä prinsessaa ja muita kuningaskunnan hevosia ja ihmisiä. " Kerran lähdimme maastoon, hän minun selässäni istuen ", oripoika jatkoi löydettyään äänensä, " ja minä pelästyin. Tyttö putosi selästäni ja sitten astuin ansaan, koko etujalkani nahka repeytyi auki. Sain onneksi hoitoa, mutta prinsessaa ei löytynyt. Lähdin yöllä etsimään häntä, onnekseni myös löysin hänet ja.. " nuoren orin ääni värisi ja petti. Catuce makasi hiljaa vapisten paikoillaan menneisyyden muistot tulvahtaen takaisin mieleen. Hän hengitti syvään sisään ja ulos, yrittäen estää kohtausta iskemästä. Pienen tovin sai ori rauhoitella itseään, ennenkuin oli valmis jatkamaan. " Löysin hänet ja pelastin hänen henkensä. Siksi minut kruunattiin prinssiksi. Ja myytiin, jolloin tulin tänne. "

Ori hengitti syvään ja huokaisi. Ei. Ei se tarina niin mennyt. Minun täytyy kertoa totuus. " Nix, minä en ole se hyvä prinssi.." hän sanoi lopulta hiljaa, äänessä varoittavaa särmää. Sitten hän kuitenkin pudisti päätään - mitä toinen tuskin näki mutta kyllä kuuli- ja jatkoi hilpeämmin : " Mutta kerrohan sinä sinun tarinasi. "

// hyijjyijyi mitä kökkökakkaa ;c mutta ei jaksa nyt parempaakaan :/

//Minulla se vasta järkyttävää olikin.. Mutta nyt koitan jos pystyn vähän parempaan.

Nix

Tamma kuunteli kärsivällisesti, kun Catuce kertoi menneisyydestään. Hän ei kyllä ymmärtänyt joitain kohtia; maastoon? Eikö hän muka asunut metsissä ja niityillä?
Nixiltä meni hetki tajuta jotkin tietyt kohdat, mutta kyllä hän sai selvää ja nyökkäsi myötätuntoisesti.

"Nix, minä en ole se hyvä prinssi...", ori sanoi hiljaa. Nix korskahti.
"Totta kai sinä olet hyvä prinssi. Et vaan huomaa sitä", hän sanoi, kuin hunajaa olisi tamman suusta pulpunnut. Pimeässäkin Nix saattoi erottaa, mistä ääni tuli ja silloin tällöin huomasi vaalean hahmon liikahduksen, joten hän kurotti kaulaansa ja kosketti varovasti oriin turpaa. (?)

Hetken hiljaisuuden jälkeen tamma jatkoi:
"No, minun tarinani ei ole kummoinen. Synnyin villiin luontoon ja-" Apua, Nix mietti. Enhän voi kertoa hylänneeni vanhempiani kohdellen heitä tyranneina, kun hänet on 'lyöty prinssiksi'..
"Emäni rakasti minua kovasti, mutta isäni oli.." yrittäen saada Catucen tuntemaan hiukan sääliä Nix teeskenteli äänensä särkyneen hetkeksi.
"Isäni oli aikamoinen tyranni.. Hän oli.. Tapaillut monia muita tammoja, minun emäni oli vain yksi niistä, ja minä olin vain yksi varsoista. Hän olisi halunnut..."
"Voimakkaan orin, ja kun minä synnyin pikkuponin näköisenä-" Nix värisytti sieraimiaan samalla, kun huokasi syvään.
"Emäni ja minun oli pakko lähteä karkuun. Hän yritti tappaa meidät! Elin emäni kanssa metsissä monta vuotta, enkä tohtinut sanoa hänelle, että olin jo nelivuotias, mutta kohtalo puuttui peliin... Emäni oli näköetäisyyden ulkopuolella, kun minut kaapattiin tänne." Nix piti tehotauon ja jatkoi sitten ohuella äänellä:
"Hän ei taida vieläkään tietää, mitä minulle tapahtui."

Vihdoin tamma sai ottaa rooliasunsa pois päältä ja suoristi asentoaan kuuluvasti.
"Mutta mennyt on mennyttä. Pitää katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin ja odottaa parasta", hän sanoi tekopirteästi.

// Ei hemputti, tajusin just että Catucen tiedot ei oo vieläkään valmiit! Ne lojuu siellä hyväksynnässä.. -_- EDIT : Eipä enää ; )

Prinssi Catuce 


Ori korskahti hiljaa vastalauseksi tamman toteamukselle. " Ei.." se kuiskasi hiljaa mutta hiljeni tuntiessaan jonkin samettisen ja pehmeän koskettavan turpaansa. Lämpö kihosi Catucen kehoon turpaa pitkin hänen tajutessaan mikä se oli. Nix kosketti hänen turpaansa omallaan. Hiljaa mielessään vastasi ori tammalle kiitoksensa ja oli varma, että vaikka ei sanonut sitä ääneen, tamma kyllä tunsi sen. Kiitos. Ori olisi halunnut nauttia hetkestä vielä pidempään ja vain vetää keuhkonsa täyteen tamman suloista tuoksua, mutta sitten Nix jo vetikin turpansa pois, jolloin Catucekin ravisti hetken tuomat muistot pois päästään.

Tamma sitten alkoikin kertomaan omaa tarinaansa, jolloin ori vain makasi hiljaa paikoillaan kuunnellen. Tamman äänen särkyessä ori ei voinut olla vastustamatta kiusausta vaan tönäisi toista hellän rohkaisevasti turvallaan(?). Tamma lopetti kertomuksensa tekopirteään lausahdukseen. " Sinullahan on ollut kamalaa.. Mutta toisaalta paljon ihanampaa kuin minulla ", hän totesi ohuesti Nixin lopetettua kertomuksensa. " Sinä olet saanut syntyä villiin luontoon, olla alusta alkaen vapaa. Sinua ei ole kahlittu minnekkään ja asetettu paineita kuninkaallisena varsana olemisella, eikä sinun tahtoasi ole lannistettu vain, jotta pieni tyttö voi istua selässäsi ja ylpeillä, kuinka hallitsee tahtoasi. Sinua ei ole pistetty pieneen laatikkoon öisin, sinua ei ole pidetty sadepäivinä sisällä. Sinua ei ole hoidettu, ei ruokittu teennäisellä kuivamuonalla. Olet aina ollut vapaa, ja tulet aina olemaankin. Sinä.. olet juuri sellainen kuin olen aina halunnut olla. Sinun vanhempasi rakastivat sinua, he valitsivat toisensa vapaasta tahdostaan eikä heitä pakotettu yhteen niin kuin siittolassa minun vanhempani. Se ei ollut aitoa rakkautta. Silloin kun löysin itseni täältä olin.. olin onnellinen, Nix. Onnellinen. Tunsin ensimmäsitä kertaa elämässäni olevani vapaa, sain tehdä mitä halusin ja.. sain tavata sinut. Uskon, että sinulla on ollut paljon vaikeampaa, siinä mitä olet saanut kokea vanhempiesi kanssa. En usko, että omat vanhempani kaipaavat minua yhtään, heillä on varmasti jo monia varsoja. Minä en tule pärjäämään täällä hetkeäkään, sillä en osaa mitään mitä luonnossa selviämiseen tarvitaan. Joskus tulee aika jättää hyvästit kokonaan maailmalle, tälle uudelle sekä vanhalle. Ja sinulle. Sinä tulet pärjäämään pitkälle, tiedän sen. Minä pidän sinusta, Nix. Minä.. " siinä vaiheessa orin ääni petti ja hän päästi pienen, tukahdutetun nyyhkäyksen. Vasta nyt ori tajusi, mitä kaikkea oli sanonut tammalle. Hän oli myöntänyt pitävänsä hänestä ja kadehtivansa häntä. Catuce huokaisi hiljaa ja räpytteli kiivaasti silmiään, onnistuen saamaan kyyneleet pois silmistään. Huokaisten toistamiseen sulki ori kirvelevät silmänsä.

//HYI TATTI!! Nyt vihdoin ihan oikeasti kirjoitan, vaikka mikä olisi.

Nix

Kieron tamman mielessä kupli mielihyvä. Catuce oli todella helppo saada ansaan. Ori tuntui oikeasti pitävän Nixistä, nauttivan hänen seurastaan. Hän itse ei vielä ollut varma, Catu vaikutti ehkä vähän vain oriilta muiden joukossa. Niiden oriiden joukossa, jotka lankesivat helposti kiiltäväkarvaisen Nixin lumoihin.
Mutta silti jokin kutitti hänen syvintä sisintään. Ehkä se johtui siitä, että Catu oli ensimmäinen oikea hevonen, jonka hän tapasi jouduttuaan tähän kummalliseen paikkaan, Wexaniciin. Tai ehkä... Ehkä tästä voisi oikeasti kehittyä jotain...

Nix ravisti päätään. Hänen lavassaan tuntui edelleen lämmön hiukkanen siinä kohden, mihin Catu oli häntä koskettanut.
"Sinullahan on ollut kamalaa... Mutta toisaalta paljon ihanampaa kuin minulla", ori lausahti. Nix kohensi asentoaan aavistuksen ja kuiskasi miltei kuulumattomasti "niin?". Hän kuunteli aivan hiljaa orin äkkinäistä vuodatusta. Tamma pani merkille toisen oudon äänen, kun tämä alkoi lopettaa, ja arveli Catucen itkevän - tai ainakin melkein. Hän oli vielä hetken hiljaa, pärskähti vain kuulumattomasti, ennen kuin aloitti:
"Minä vihaan ihmisiä. He tekevät hevosille juuri tuollaista. He murtavat tahtomme. Minullekin meinasi käydä niin", hän lisäsi muistellessaan matkaa Wexaniciin kolisevassa, kylmässä kopissa. "Mutta vaikka he voivat pakottaa meidät käyttöönsä, taipumaan tahtoonsa, eivät he ikinä voi riistää meiltä sieluamme. Joidenkin - useimpien ihmisten lemmikin sielu kuuluu nyt ihmiselle. Hän odottaa ruokaa ihmiseltä, rapsutuksia ihmiseltä, ratsastusta ihmisen kanssa..." Pienen hetken Nix mietti, miten asettelisi sanansa. "Mutta sinä et ole sellainen hevonen", hän jatkoi. "Sinua ei voi kutsua ihmisen lemmikiksi, sinulla on voimakas sielu ja tahto. Ja juuri siltä osalta ymmärrän, miksi olet jopa onnellinen jouduttuasi tänne."

Tamman sydän tykytti rinnassa ja hänen koko kehoansa kihelmöi valkean orin läsnäolosta. Lopulta hän ei enää voinut vastustaa kiusausta, vaan nousi jaloilleen ja astui Catucen viereen. Hän kävi uudelleen makuulle orin viereen ja hivuttautui kiinni tämän lämpimään kylkeen.
"Ja minäkin pidän sinusta. Yhdessä me selviämme täällä. Selviämme vaikka mistä, mitä elämä eteemme heittää", hän kuiskasi hiljaa.

/