Kun toinen hylkää toinen pelastaa

Aihe: Kun toinen hylkää toinen pelastaa Su Huhti 06, 2014 9:33 am

// Tässäpäs tää on, Nau! :-3

Cassiopeia

Punarautias tamma näki taas unia. Ne olivat samanlaisia kuin yleensäkin, painajaisia. Aina silloin tällöin hän näki valonvälähdyksiä, useimmiten kirkkaanvihreitä juovia, jotka pistivät esiin muuten tummasta/mustasta univerhosta. Jokaisen juovan jälkeen välähti jonkin asteen kuva, milloin siinä oli ahdas ja pelottava tumma laatikko, milloin ystävällisen näköisen rouvan kasvot. Cassiopeia heräsi aina siinä yhdessä kohdassa, siinä missä pelottavan näköiset miehet löivät sitä kovaa ja hän juoksi, juoksi niin kovaa että jalkoihin sattui..

Huh, se oli vain uni.. Vain uni, Cassiopeia rauhoitteli itseään herätessään pimeyteen. Tamma ei nähnyt edes omaa turpaansa, niin tiivistä ja tukalaa tuo ainainen musta pimeys oli. Hän ei uskaltanut liikauttaa yhtäkään lihasta tai ruumiinosaa, vaan pysyi täysin paikoillaan. Cassiopeia tajusi tuon viimeisen kohdan unestaan olevan totta, häntä oli lyöty ja hän oli juossut kauas ja pitkälle. Itseasiassa tamma oli juossut niin kauaksi, ettei ollut nähnyt enää miehiä, eikä kyllä paljon mitään muutakaan pimeyden hiipiessää kulmille ja täyttäen koko pelottavan metsikön sillä. Cassiopeian oli pitänyt hakea suojaa, löytäen onnekseen kiven, joka työntyi ulos maasta muodostaen alle pienen sadesuojan, pimeyden myötä nimittäin oli alkanut sataa.

Nyt onneksi ohuet, hennot valojuovat kurottelivat lonkeromaisten puiden takaa ja tarjosivat ohuen näkökentän tammalle. Varovasti hän nousi ylös ja katseli uutta päivää Wexanicissa. Uutta päivää, josta piti selviytyä.

// Siinähän se, vähän tönkkö ja outo rooli ^^: D

Viestien lukumäärä : 23 Join date : 04.04.2014

täältä tullaan! zeh ~

Morderczy

Aamuauringon kultaiset säteet leikitteli lämpöisesti Myzin karvalla saaden orin tuhahtamaan turhautuneesti. Hän ei liiemmin välittänyt kauniista lämpöisistä ilmoista, jolloin sai kuunnella pikkulintujen viserrystä, kaikkea turhaa ja epäolennaista. Myz väräytti korviaan kulkien kapeaa metsäpolkua, jota oli kuljettu vuosien ajan. Ruunikko laski päätään nähdäkseen tarkemmin ja kyllä - polulla näkyi selkeästi kavioiden jälkiä. Nyt ori oli varma siitä, että Wexanic oli hevosten saari, mutta se, miksi rautainen portti erotti sen muusta mantereesta ja mitä portin toisella puolella oli, on yhä hämärän peitossa. Harvinaista kyllä Myz koki jonkinlaista kiinnostuneisuutta asiaa kohtaan, vaikka yleensä hänen mielensä ei jaksanut innostua muusta kuin viattomien riepottelemisesta ja veren mausta. Hän tiesi olevansa sairas, muttei välittänyt siitä ja miksi pitäisikään? Olihan häneltä viety kaikki, aivan kaikki.

Reippaat, pitkät askeleet puiden siimeksessä loppuivat yllättäen, kun Myz huomasi haistavansa toisen hevosen aivan lähistöllä. Sieraimet laajentuneina kookas ori haisteli ilmaa tarkemmin osatakseen paikantaa vieraan hevosen. Myz suoristi ryhtinsä ja otti kasvoilleen ilmeen jota oli mahdoton tulkita. Siinä yhdistyi omanarvon tunto, viekkaus ja tietynlainen tympeyskin. Korein askelein Myz lähti suunnistamaan kohti paikkaa, jossa oletti hevosen olevan.

Puiden takaa, suuren kiven vieressä seisoi tamma. Rautias, hieman pienikokoisempi olento näytti heiveröiseltä. Ei kuitenkaan liian heiveröiseltä vain liiskattavaksi kavion alle. Myz mietti hetken, mitä tekisi, mutta päätyi astelemaan esiin puiden lomasta suoraan rautiaan eteen edelleen sama ilme naamallaan.

"Päivää." Kohtelias, mutta lyhyt tervehdys hännänheilautuksen saattelemana. Myzin mielessä näkyi häivähdys punaista. Verta. Myz ei kuitenkaan aikonut hyökätä. Ori päätti ensin ottaa tammasta selvää.

"Saanen tiedustella nimeäsi?" Olisihan se mukava tietää kenen kanssa oli tekemisissä, tai ylipäänsä kasvotusten. Ruunikko jäi mielenkiinnolla odottamaan toisen reaktiota. Vuosien varrella Myz kuvitteli nähneensä kaiken. Joko häntä katsottiin pelonsekaisin tuntein, rakkaudella tai töykeästi. Tuo tamma voisi tuskin poiketa kaikesta siitä, mitä Myz oli elämänsä aikana nähnyt ja kokenut.

Aihe: Vs: Kun toinen hylkää toinen pelastaa Ke Huhti 09, 2014 6:48 am

Cassiopeia

Puut värjäytyivät hennon kullan värisiksi, auringon työntyessä niiden välistä, luoden koko saarelle punakultaisen, paikoittain kellertävän aamumaiseman. Cassiopeia seisoi hiljaa paikoillaan, vain katsellen elämän kauneutta. Puut sitten hitaasti auringon kohotessa kohti pääpaikkaansa värjäytyivät takaisin omaan luonnolliseen väriinsä, haistoi tamma ilmassa jotakin erikoista. Hänen turpansa värisi hennoisesti kuin ohuen silkkiperhosen siivet tuulessa. Cassiopeia tunnisti tuon hajun selkeästi oriksi, muuta hän ei voinut tuosta näkymättömästä hevosesta sanoa. Jonkinlainen vaisto kertoi tammalle, että ori hetken kuluttua saapuisi paikalle, tuo oli kyllä jo haistanut hänet, olisi turha yrittää pakoon jos se edes olisi tarpeen. Cassiopeia oli kuitenkin nopea jaloistaan, hän saattaisi päästä pakoon vielä orin ilmestyttyäkin, mikäli tarve sitä ehdottomasti vaatisi.

Eipä siinä kauaa kulunut, kun voimaa uhkuva ori ilmestyikin pusikota suoraan neidin eteen. Tamma katseli tuota voimakasta, lihaksista ruunikkoa suoraan silmiin. Korvat kävähtivät hieman luimussa orin sanahtaessa sanat ulos suustaan. Ne kuitenkin kääntyivät siroina eteenpäin, vastaanottaen puheen. Cassiopeia katsoi tuota oria suoraan ystävällisesti silmiin.

" Hyvää päivää, vai pitäisikö vielä sanoa huomenta? Olen Cassiopeia.. Kukas sinä olet?" hän sitten kysyi vielä orin nimeä, katsellen tätä edelleen. Cassiopeia huomasi orin vaikutusvallassa jotakin, hänen olisi ilmeisesti kuulunut pelätä oria. Mutta kun tamma ei pelännyt, hän ei tuntenut oriin vielä mitään muita tunteita kuin silkkaa uteliaisuutta ja kiinnostusta. Tammaneiti siirsi painoa toisen takajalkansa varaan, leputtaen näin rennosti vasenta takastaan. Hänellä ei ollut mitään aikomusta perääntyä peläten orin luota, ei tuo ollut esittänyt uhkauksia tai muutakaan vastaavaa. Silti orissa oli jotakin, joka sai hänet varuilleen.

Kimeä ääni laukoi ilmaa, sen perässä sävähti kova pamahdusta muistuttava kolahdus, joka sai tamman säpsähtämään äkisti ja nousten jopa pienoisesti pystyyn. Hieman kauempaa puusta lennähti suurikokoinen parvi jonkin lajin lintuja pyrkien pakoon äänen luota. Cassiopeian korvat sävähtivät luimuun, tämä kun oli tunnistanut nuo kaksi ääntä, hän oli kuullut kimeän äänen ennenkin, unessa.

" Se oli luoti. Joku ampui tai yritti ampua jonkun." Tamma sitten kertoi rauhallisella äänellä, pitäen koko kehonsakin rauhallisena vaikka hänen sydämensä edelleen hakkasi tiukemmin rintaa vasten, kuin yrittäen varoittaa häntä jostakin. Oliko tuossa salaperäisessä, komeassa orissa kenties jotakin? Jotakin, mitä olisi syytä pelätä..

// Saas nähdä, tuleeko näistä kahdesta edes ystäviä, mitään pidemmälle menemisestä puhumattakaan, Myz kun on tommonen, kun on.. >:3